Kuinka lämmintä siellä oikein on tällä hetkellä?! Masentaa näin lappilaisena katsella näitä etelä-Suomesta otettuja kuvia jossa ei näy vilaustakaan lumesta näin helmikuussa.. Mutta näytät upealta! Niin ja kysyisin vielä, eikö sulle tule ikinä sellasia päiviä jolloin haluaisit vain pukeutua leggingseihin ja villapaitoihin? :D Sinua näkee aina vaan niin huolitellusti pukeutuneena!
Ai niin ja siitä vielä, että olen saanut kuvan että olet itsenäistynyt todella aikaisin ja "asettunut" jo nuorella iällä. Miten oikein päädyit tähän ratkaisuun? Mietityttääkö sulla koskaan että olisi pitänyt tavallaan elää nuorena ja huolettomana pidempään? :D Okei kuulostaa oudolta, mutta minusta tuntuu että olen itse kohta samassa tilanteessa ja olen sinua pari vuotta nuorempi ja mietityttää, olenko tekemässä oikein.
Sunnuntaina (asukuvat otettu silloin) oli ainakin mukava päivä, aurinko paistoi eikä pahemmin tuullutkaan:) Haha no en mä ota asukuvia sellaisina laiskoina päivinä juurikaan, nimimerkillä: tänään duunissa ilman meikkiä, sotkuponnarilla varustettuna :D!
Hmm no mä oon ollut luonteelta aina aika avoin ja itsenäinen, pienenä menin lentokoneessa tuntemattomien syliin ja juttelin julkisessa saunassa randomeille, vaikka äiti oli vielä suihkutilassa. Eli itsenäistyminen nuorella iällä oli itsestäänselvyys. Toki poikaystävän löytäminen 17-vuotiaana vaikutti myös asiaan, sillä muutinhan mä J:n luokse melkeinpä suorilta käsin. Sitä nuorta ja huoletonta (tai no olen kyllä aika vastuuntuntoinen, mutta silti...) elämää tuli onneksi elettyä täysillä vähän nuorempana, joten ei ole jäänyt mitään hampaankoloon;)
Ihan mieletön asu, toimii ja iskee täysin! Oon rakentanut saman tyylistä inspiskollaaseja tuon laukun ympärille. Tai minkä kanssa se ei toimisi? ;) Vielä yks kysymys, että minkä väriset noi metalliosat ovat laukussa? Hirveen isossa roolissa ne ei onneksi ole :) Sun asukuvia on muutenkin kiva katsoa, saa hyvää inspistä mm. eri materiaalien yhdistelyyn, niin sen lisäksi oikein hehkut hyvää fiilistä! Toki etelänreissuista saatu energia välittyy kasvoille, mut huomaa kyllä miten sulla on asiat hyvin :)
Aww olipa ihana kommentti! Siis voin sanoa että en osaa livenäkään määritellä metalliosien väriä! Jossain valossa ne näyttää kultaselta ja jossain taas hopealta:D Mutta joo pitkästä aikaa totesin eilen että onpas kaikki vallan mainiosti.
ihana, ihana takki!! :) kiitos blogistasi! Aihepiirit muoti,sisustus ja terveellinen elämäntapa, kun osuu aihepiiriin, johon en ikinä kyllästy. :) kivaa viikkoa kaunotar! -Tea
Nyt on pakko laittaa kommenttia, aivan mahtava asu ! Tykkään hirmuisesti tyylistäsi, mistä oikein löydät sen kaiken inspiraation pukeutumiseen?:) + toi Givenchyn laukku on aivan PERFECT!
Wau, kiitos:) Kyllä se varmasti siitä intohimosta vaatteisiin ja muotiin kumpuaa, mutta tietysti suurena inspiraation lähteenä toimii myös pinterest ja tumblr -blogit:)
Hei! Kiitos ihanasta ja hyväntuulisesta blogistasi! Erityisesti ansaitset mielestäni kiitosta siitä, kuinka aktiivisesti vastailet kommentteihin ja kuinka asiallisesti ja tyylikkäästi osaat käsitellä myös vähän tylympiäkin kommentteja. Minusta tämä antaa sinusta erittäin kypsän ja sympaattisen kuvan :).
Mutta tuohon laukkuun(!!!<3) liittyen: Olen vahvasti päättänyt, että juuri Givenchyn Antigonan ostan itselleni valmistujaislahjaksi, yliopistourani vetelee vihdoin viimeisiään. Olen jo vähän selaillut nettikauppoja, mutta minun on ollut hyvin vaikeaa löytää juuri tuota kiiltäväpintaista versiota kaupasta, joka toimittaisi myös Suomeen :(. Omasi tilasit ilmeisesti luisaviaromasta, mutta satuitko löytämään laukkuasi muista nettikaupoista? Kiitos paljon, jos jaksat vastata. Kaikkea ihanaa sinulle!
Kiitos kovasti ihanista sanoistasi:)! Mielestäni noita on löytynyt Farfetchistä, Luisaviaromasta ja Mytheresasta. Tosin jälkimmäisessä ei ole pitkään aikaan näkynyt! Toivottavasti löydät omasi ja onnea loppukiriin! xx
Kuinka lämmintä siellä oikein on tällä hetkellä?!
ReplyDeleteMasentaa näin lappilaisena katsella näitä etelä-Suomesta otettuja kuvia jossa ei näy vilaustakaan lumesta näin helmikuussa..
Mutta näytät upealta!
Niin ja kysyisin vielä, eikö sulle tule ikinä sellasia päiviä jolloin haluaisit vain pukeutua leggingseihin ja villapaitoihin? :D
Sinua näkee aina vaan niin huolitellusti pukeutuneena!
Ai niin ja siitä vielä, että olen saanut kuvan että olet itsenäistynyt todella aikaisin ja "asettunut" jo nuorella iällä. Miten oikein päädyit tähän ratkaisuun? Mietityttääkö sulla koskaan että olisi pitänyt tavallaan elää nuorena ja huolettomana pidempään? :D Okei kuulostaa oudolta, mutta minusta tuntuu että olen itse kohta samassa tilanteessa ja olen sinua pari vuotta nuorempi ja mietityttää, olenko tekemässä oikein.
Sunnuntaina (asukuvat otettu silloin) oli ainakin mukava päivä, aurinko paistoi eikä pahemmin tuullutkaan:) Haha no en mä ota asukuvia sellaisina laiskoina päivinä juurikaan, nimimerkillä: tänään duunissa ilman meikkiä, sotkuponnarilla varustettuna :D!
DeleteHmm no mä oon ollut luonteelta aina aika avoin ja itsenäinen, pienenä menin lentokoneessa tuntemattomien syliin ja juttelin julkisessa saunassa randomeille, vaikka äiti oli vielä suihkutilassa. Eli itsenäistyminen nuorella iällä oli itsestäänselvyys. Toki poikaystävän löytäminen 17-vuotiaana vaikutti myös asiaan, sillä muutinhan mä J:n luokse melkeinpä suorilta käsin. Sitä nuorta ja huoletonta (tai no olen kyllä aika vastuuntuntoinen, mutta silti...) elämää tuli onneksi elettyä täysillä vähän nuorempana, joten ei ole jäänyt mitään hampaankoloon;)
xx
Seurasin tätä kuvaussessiota Kämpin terassilta :)
ReplyDeleteHaha just hauska :D! xx
DeleteIhana banneri ja upea asu. Jälleen kerran :)
ReplyDeleteKiitos murunen<3!
Deletexx
Ihan mieletön asu, toimii ja iskee täysin! Oon rakentanut saman tyylistä inspiskollaaseja tuon laukun ympärille. Tai minkä kanssa se ei toimisi? ;) Vielä yks kysymys, että minkä väriset noi metalliosat ovat laukussa? Hirveen isossa roolissa ne ei onneksi ole :) Sun asukuvia on muutenkin kiva katsoa, saa hyvää inspistä mm. eri materiaalien yhdistelyyn, niin sen lisäksi oikein hehkut hyvää fiilistä! Toki etelänreissuista saatu energia välittyy kasvoille, mut huomaa kyllä miten sulla on asiat hyvin :)
ReplyDeleteAww olipa ihana kommentti! Siis voin sanoa että en osaa livenäkään määritellä metalliosien väriä! Jossain valossa ne näyttää kultaselta ja jossain taas hopealta:D Mutta joo pitkästä aikaa totesin eilen että onpas kaikki vallan mainiosti.
Deletexx
Aivan ihana asukokonaisuus! Oon ihaillu ton tyylisiä karvatakkeja muissakin blogeissa, ne on vaan niin ihania ja tyylikkäitä :)
ReplyDeleteHih kiitoksia:) Joo mä tykkään tosta hurjasti, ajattelin hankkia vielä vastaavan vaaleana kun eteen sattuu:)
Deletexx
ihana, ihana takki!! :) kiitos blogistasi! Aihepiirit muoti,sisustus ja terveellinen elämäntapa, kun osuu aihepiiriin, johon en ikinä kyllästy. :) kivaa viikkoa kaunotar! -Tea
ReplyDeleteHihi voi kiitos ja kiitos vaan sinulle lukija! Mukavaa viikkoa myös sinulle:)
Deletexx
Nyt on pakko laittaa kommenttia, aivan mahtava asu ! Tykkään hirmuisesti tyylistäsi, mistä oikein löydät sen kaiken inspiraation pukeutumiseen?:) + toi Givenchyn laukku on aivan PERFECT!
ReplyDeleteWau, kiitos:) Kyllä se varmasti siitä intohimosta vaatteisiin ja muotiin kumpuaa, mutta tietysti suurena inspiraation lähteenä toimii myös pinterest ja tumblr -blogit:)
Deletexx
Vau, taas niin tyylikäs kokonaisuus! :)
ReplyDeleteKiitti:)
Deletexx
Hei tosi kiva asu:) Näyttää et siellä Helsingissä ois jo ihan kevät! Täällä lunta montakymmentä senttiä!
ReplyDeleteKiitti:) Noo räntää on kyllä vielä tullut :D
Deletexx
Hei! Kiitos ihanasta ja hyväntuulisesta blogistasi! Erityisesti ansaitset mielestäni kiitosta siitä, kuinka aktiivisesti vastailet kommentteihin ja kuinka asiallisesti ja tyylikkäästi osaat käsitellä myös vähän tylympiäkin kommentteja. Minusta tämä antaa sinusta erittäin kypsän ja sympaattisen kuvan :).
ReplyDeleteMutta tuohon laukkuun(!!!<3) liittyen: Olen vahvasti päättänyt, että juuri Givenchyn Antigonan ostan itselleni valmistujaislahjaksi, yliopistourani vetelee vihdoin viimeisiään. Olen jo vähän selaillut nettikauppoja, mutta minun on ollut hyvin vaikeaa löytää juuri tuota kiiltäväpintaista versiota kaupasta, joka toimittaisi myös Suomeen :(. Omasi tilasit ilmeisesti luisaviaromasta, mutta satuitko löytämään laukkuasi muista nettikaupoista? Kiitos paljon, jos jaksat vastata. Kaikkea ihanaa sinulle!

Delete